|
Uutiset

8.9.2009
So Called Plan keskittyy kolmannen albumin tekoon ja pitää taukoa keikkailusta. Joitain erikoistapauksia lukuun ottamatta keikkoja ei soiteta ennen vuotta 2010. Tarkoitus olisi kertoa kuulumisia äänitysten edistyessä ja jopa pitää jonkinlaista studiopäiväkirjaa. Varsinaisten äänitysten toivotaan alkavan marraskuussa, joka tarkoittaisi sitä, että levy saataisiin julkaistua ensi keväänä.
Suuri kiitos taas kaikille kuluvasta vuodesta, keikoista ja kekkereistä ym.
-scp

4.8.2009
Keikkoja päivitetty.

8.4.2009
Keikkoja päivitetty.

2.3.2009
Keikkoja päivitetty.

9.2.2009

Petri Vilénin ottamia kuvia 4.2 Turun Klubin keikalta
löytyy täältä.

KEIKKOJA LISÄTTY
4.2.2009
30.5.2009 Pub Katse, Jyväskylä
24.7.2009 Tampere
25.7.2009 Backyard Rock, Loviisa

LEVYNTEKOPUUHISSA
5.12.2008 Niinpä - paskaaks
tässä sitten kun ei parempaakaan tekemistä
keksitä. Ainakin ajatustasolla ollaan aloiteltu uuden
materiaalin työstäminen. Jos nyt muutamalla sanalla
koittaisi kuvailla meininkiä, niin ainakin lisätään
vähän vauhtia ja vaarallisuutta ;) Tavoitteena on
saada levy valmiiksi kevään aikana. Nähtäväksi
jää saadaanko se julkaistua jo keväällä.
Järjestyksessään kolmas (työnimeltään
"Sledge Hammer") So Called Plan - albumi työstetään
vähän eri metodeilla, kuin edelliset, mutta niistä
sitten lisää myöhemmin.
Rauhallista joulun aikaa, älköön stressatko
ja keskittykää oikeasti tärkeisiin asioihin!
-v

LEVYARVOSTELUT
22.10.2008 Joitakin levyarvosteluja
luettavissa täällä.

SO CALLED PLAN PAIDAT!
Poista omasi rokkikauppa.comin nettikaupasta.
>>KAUPPAAN>>

LISTAA TULEVISTA KEIKOISTA - LISÄÄ
TULOSSA..
01.10.2008
01.10.08 Tre, Klubi
02.10.08 Tku, Klubi
03.10.08 Lohja, Lohi
17.10.08 Lahti,Komeetta Klubi, fillari Cafe
24.10.08 Tre, Lost In Music, Klubi
01.11.08 Hki, Digiexpo
01.11.08 Loppi, yksityistilaisuus
01.11.08 Tku,Individual ink Halloween Party, Klubi
29.11.08 Kotka
26.12.08 Tku, Klubi
06.02.09 Hki, Virgin Oil
07.02.09 Kaarina, Old Texas

SCP VAIHTOI OHJELMATOIMISTOA
15.09.2008 So Called Planin
keikkamyynnistä vastaa nykyään Mira Koponen
/ Sam Agency Oy.

NASTOLAN KEIKKA PERUUNTUI
11.09.2008 Olemme erittäin
pahoillamme eilisestä Nastolan keikan peruuntumisesta.
Päästiin Lahteen saakka kunnes keikkamyyjä
ilmoitti unohtaneensa hommata PA:t keikalle. Tällaista
ei ole ennen sattunut meidän kohdallemme ja voitte uskoa,
että vituttaa.

X-RYHMÄN VIERAANA
09.09.2008 So Called Plan tänään
studiovieraana Yle X:n X-Ryhmä ohjelmassa..

TV 2 MUSIIKKI TV
08.09.2008 Eero vierailee Yle
2 Musiikki tv ohjelmassa tänään klo. 24:05.
Ohjelmassa katsastetaan myös "December" video.

VIRGIN OILIN KEIKALLE VAPAA PÄÄSY!
02.09.08 Vedetään
muutama uusi biisi Sony BMG:n järjestämässä
tilaisuudessa torstaina 4.9. klo. 21:45 Tilaisuuteen on siis
vapaa pääsy. Tapahtumassa esiintyy myös
Monday, Carmen Gray ja Indica.

EKE SHOW NRJ:LLÄ!
29.08.08 Eero paljastaa
suuria salaisuuksia NRJ:n studiossa tänään
klo. 16:00.

KUUNTELE UUSI LEVY ENNAKKOON!!
27.08.08 Uusi levy ennakkokuuntelussa
Myspacessa
koko tämän viikon.

TILAA UUSI LEVY JULKAISUPÄIVÄKSI
KOTIISI!
18.08.08 Seuraa
tätä linkkiä.

DONIFEST 2008
16.8.08 Parin vuoden
tauon jälkeen päästään taas mestoille!
Eli tänään ois jonkinlainen krapulakeikka tarjolla
ja kyseessähän on hyvän ystävämme
Tonin DIY hengessä järjestämät kinkerit,
joita on järjestettyvuodesta 2004 lähtien. Jos joku
luulee osaavansa tikanheittoa, niin haasteita otetaan vastaan..
Nähdään hoodeilla!
-v

UUSI BIISI MYSPACESSA!
14.8.08 Ensimmäinen
Single tulevalta albumilta kuunneltavissa Myspacessa.

8.8.08 Missä Eero
on? Eero on radio voicella tänään klo. 19:00
kuunnelkaa. Soitossa myös sinkkubiisi "December"..

3.8.08 Galleriaa päivitetty...

ON AIKA JATKAA
Tästä se taas lähtee
pikkuhiljaa. Uusi levy "December Turns To Fall"
on saanut julkaisupäivän 3.9.2008. Uusia biisejä
on treenattu ja keikkailu on tarkoitus aloittaa levyn julkaisun
jälkeen. Lavalla tullaan näkemään vastaisuudessa
viisihenkinen kokoonpano, koska ollaan otettu remmiin keikkakiipparisti
Hene. Levystä vielä sen verran, että se sisältää
10 biisiä ja tummissa tunnelmissa mennään.
Tässä levyn track list:
1. December
2. Hate Me (And I Will Hate You Too)
3. Day After Day
4. The Waiting
5. Bright Lights And Mistakes
6. Zero
7. The Ghost
8. There Will Be A Time
9. Goodbye Letter
10. World Without Me
Levyä saa tilata ennakkoon ainakin levykauppa
x:stä. Levy tulee myös digijakeluun, siitä
lisää myöhemmin. Viikkoa ennen julkaisua levy
on ennakkokuuntelussa myspacessa.
Julkaisua odotellessa vedetään kuitenkin vielä
viimeinen keikka DBTL:ssä 2.8
Ugh! -Ville
|