|
So Called Plan - lyhyesti
So Called Plan sai alkunsa vuonna 2003, kun kahden turkulaisen
bändin hajottua jäi neljä soittajaa vaille bändiä. Ensimmäisen
vuoden ajan bändi käytti nimeä Sidewalk, joka myöhemmin vaihdettiin
So Called Planiin.
Vahvoilla skeittipunkvaikutteilla liikkelle lähtenyt So Called
Plan aloitti keikkailun nopeasti ja soitti usein mm. Turun Down
Townissa ja legendaarisella TVO:lla.
Bändin kitaristin Jussi Bangin opiskelukiireet eivät sopineet
yhteen kiihtyvän keikkailun kanssa. So Called Plan jäi hetkeksi
ilman toista kitaristia Jussin keskittyessä lentäjänopintoihinsa.
Muutaman vajaamiehistöisen keikan jälkeen kitaranvarteen löytyi
lähipiiristä Sauli Sipilä.
Vuonna 2005 bändin oli tarkoitus julkaista omakustanne ep "Suburbian
Honesty". Samana päivänä kun omakustanne saapui tehtaalta, soitti
Tommi Liimatainen Eerolle ja pian bändi kiinnitettiin Liimataisen
Hype levymerkille.
Vuonna 2006 ilmestyi debyyttialbumi "Suburbian Symphony", joka
sai hyvän vastaannoton ja ylsi Suomen virallisen albumilistan
sijalle 10. Ensimmäinen single "Same About The Sorrow" sai mukavasti
radiosoittoa, joka yhdessä bändin ympärillä kasvavan pöhinän
kanssa takasi bändille paljon soittoaikoja kotimaisilla festareilla.
Vuoden 2006 aikana So Called Plan kiersi suomen keikkapaikkoja
yli 90 keikan verran.
Toinen albumi oli tarkoitus julkaista vuonna 2007, mutta heti
sen äänitysten alkutaipaleella koettiin hankaluuksia. Eeron
kurkku alkoi temppuilla ja laulujen äänitys osoittautui mahdottomaksi.
Syyksi epäiltiin hometta ja Eero muutti evakkoon kodistaan.
Puolen vuoden päästä tilanne oli edelleen tuskallinen ja tehtiin
uusia tutkimuksia. Tutkimusten tulosena todettiin kyseessä olevan
kurkunpään refluksitauti niminen sairaus. Lääkkeillä ja elintapojen
muutoksilla saatiin ääni kuntoon.
So Called Planin toinen albumi "December Turns To Fall" julkaistaan
syyskuussa 2008. Ulkopuolista tuottajaa ei vieläkään otettu
mukaan levyntekoon ja kaikki äänitykset rumpuja lukuunnottamatta
tehtiin omassa kellaristudiossa. "December Turns To Fall" on
edeltäjäänsä tummasävytteisempi ja mahtipontisempi ja sillä
yritetään saada järkeä ja järjestystä ajassa koettuihin sekaviin
tunnetiloihin. "December Turns To Fall" julkaistaan
3.9.2008
So Called Plan: Eero Saarikoski laulu ja kitara Ville Asp rummut
Joni Saarinen basso Sauli Sipilä kitara |
|
|
|
|